Kiihottimet

Ohita tuoteryhmä kuvaus

Erilaiset kiihottimet, hierovat ja kiihottavat sekä naisen että miehen intiimialueita sekä erogeenisiä pisteitä.

Kiihotin on seksilelu, josta todella on moneksi: kädessä pidettäviä ja päälle puettavia.

 

Kiihottimien ulkonäkö, materiaali ja värit vaihtelevat mitä mielikuvituksellisimman näköisistä eläimistä sauvan muotoiseen hieromalaitteeseen.

 

Kaikille kiihottimille on yhteistä niiden kiihotusta, seksuaalista nautintoa ja mielihyvää tuova tarkoitus.

 

Tunnetuimpia kiihottimia valmistavia merkkejä ovat Satisfyer, We-Vibe ja Womanizer.

 

Rocks Off RO klitoriskiihotin

Kiihottimet sopivat itsetyydytykseen ja kumppaniseksiin

Kiihottimet ovat yleensä muotoiltu niin, että ne stimuloivat ja hierovat joko pelkästään klitorista tai klitorista ja emätintä yhtä aikaa. Kiihottimia kannattaa kuitenkin kokeilla mielikuvituksellisesti kehon eri kohtiin.

 

Niskan hellävarainen kutittelu, nännien kiusoittelu tai kivesten kautta kiihottaminen onnistuvat erinomaisesti kiihottimien avulla.

 

Myös runsaasti herkkiä hermoja sisältävien välilihan ja peräaukon alueiden hieromista ja kiihottamista kannattaa kokeilla.

 

Kiihottimien kanssa on tarvittaessa hyvä muistaa liukuvoide.

 

Myös erilaiset stimuloivat voiteet ja geelit ovat kokeilemisen arvoinen lisä kiihottimien seuraksi.

Kiihottimet ovat myös seksin apuvälineitä

Erilaisista tuntopuutoksista kärsivät ihmiset voivat saada uusia tuntemuksia kiihottimen tärinän avulla.

 

Ergonomisesti muotoillut, varrelliset ja päällepuettavat kiihottimet voivat helpottaa itsetyydytystä liikuntarajoitteisilla ihmisillä.

 

Joskus myös orgasmin edellytyksenä on klitorikseen kohdistuva, jatkuva stimulaatio ja värinä.

 

Womanizer Premium 2 imevä klitoriskiihotin

Kaalimato.comin monipuolisesta valikoimasta löytyy kiihotin joka lähtöön

Kiihottimien materiaalit, toiminnalliset ominaisuudet, ulkonäkö ja värit vaihtelevat runsaasti, joten jokaiselle löytyy varmasti mieleisensä.

 

Ne ovat erinomaisia välineitä naisen ja miehen yksityisiin hetkiin, esileikkiin ja yhdynnän aikana käytettäväksi.

 

Tutustu ja kokeile rohkeasti!

Lue lisää
1 Speed Bullet - Minivibraattori, pinkki
11.99 €

Raikkaan värinen, helppokäyttöinen ja näppäränkokoinen vibraattori värisee villisti yhdellä tehokkaalla voimakkuudella! Se sopii kenelle ja mihin tahansa!

Kovamuovinen klitoriskiihotin on pinnoitettu samettisen tuntuiseksi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma X-Major - Sormivibraattori
17.49 €34.99 €

Kahdella moottorilla varustettu sormivibraattori sopii sekä g-pisteen että klitoriksen tarkkaan stimulointiin. Vibraattorin pää on kuin värisevä sormen jatke, jota voidaan liikutella eri kulmiin. Silikoninen...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Maissi-vibraattori kaukosäätimellä
UUTUUSTUOTE
Maissi-vibraattori kaukosäätimellä
59.99 €

Pieni mutta tehokas Maissi-vibraattori on hauskan näköinen ja monipuolinen valinta nautinnollisiin hetkiin myös reissun päällä. Kompaktin kokonsa, voimakkaiden värinöiden ja etäohjattavuuden ansiosta se kulkee helposti mukana ja sopii hyvin huomaamattomaan käyttöön.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Rocks-Off Scarlet Velvet - Klitoriskiihotin
25.99 €

Silkinsileä, ehdottoman tyylikäs ja laadukas klitoriskiihotin on juuri se mitä tarvitset henkilökohtaiseen hellimiseesi. Tämä ylellisen metallin punainen, pienikokoinen tehopakkaus sujahtaa huomaamattomasti taskuun ja käsilaukkuun.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
1 Speed Bullet - Minivibraattori, musta
11.99 €

Raikkaan värinen, helppokäyttöinen ja näppäränkokoinen vibraattori värisee villisti yhdellä tehokkaalla voimakkuudella! Se sopii kenelle ja mihin tahansa!

Kovamuovinen klitoriskiihotin on pinnoitettu samettisen tuntuiseksi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Satisfyer - Pro 2, Sininen
KESTOETUTUOTE
SatisfyerPro 2, Sininen
39.90 €
Testiryhmän arvio!

Paranna intiimihyvinvointiasi tällä loistavalla Satisfyer Pro 2 -klitoriskiihottimella! Tämän klitorista imevän kiihottimen avulla monien on mahdollista kokea ainutlaatuinen klitorisorgasmi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Realov Irena - Kuulavibraattori
UUTUUSTUOTE
Realov Irena - Kuulavibraattori
69.99 €

Realov Irena tekee yhteisistä hetkistä entistä kiihottavampia ja tuo leikkeihin paljon uusia mahdollisuuksia. Vibraattoria voi käyttää joko sellaisenaan laitteen omasta painikkeesta tai älypuhelimeen ladattavan Realov-sovelluksen avulla.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Satisfyer Pro 2+ Vibration
KESTOETUTUOTE
SatisfyerPro 2+ Vibration
44.90 €

Huikean suursuosion saanut Satisfyer Pro2+ antaa useimmille naisille hekumallisen klitorisorgasmin! Satisfyer Pro 2 -sarjan klitoriskiihottimeen on lisätty vibraattoriominaisuus joten klitorista nautinnollisesti paineaalloilla imevä sekä erilaisilla vibraatioilla hierova Pro 2+ Vibration -klitoriskiihotin mahdollistaa aiempaa helpommin orgasmin myös niille...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Finger Poke Pinky - Klitoriskiihotin
18.89 €26.99 €

Todella pienellä taajuudella värisevä, ihanan taipuisa minivibraattori tuo taattua nautintoa sooloiluun ja kumppaniseksiin. Näppärän kokoinen vibraattori asettuu kätevästi myös kumppaneiden väliin yhdynnän aikana ja sillä voidaan stimuloida kehon erogeenisia pisteitä sukupuolesta riippumatta.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
You2ToysCuties - Minivibraattori, lila
29.99 €

Tämä vibraattori on kuin timantti. Silkkisen tuntuisen pikku-vibraattorin pinnassa on timantin pintaa muistuttava kuvio. Ihanasti käteen sopiva vibraattori kulkee mukana vaikka käsilaukussa ja sen tehokas moottori kiihottaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Satisfyer Pro 2 Generation 3
KESTOETUTUOTE
SatisfyerPro 2 Generation 3
54.99 €
Testiryhmän arvio!

Saammeko esitellä: Satisfyer - Pro 2 Generation 3, jossa on Liquid Air + Air Pulse teknologia samassa tuotteessa!

Tyylikkääseen viininpunaiseen klitoriskiihottimeen saadaan asetettua joko perinteinen ontto suutin tai ohuella tasaisella ja umpinaisella pinnalla oleva Liquid Air-suutin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Tip Frenzy - Klitoriskiihotin
17.49 €34.99 €

Uusi, villisti värisevä ystäväsi on tässä! Hellyttävän näköinen minivibraattori pitää sisällään kolme erilaista vaihtopäätä, joista jokainen tuo erilaista nautintoa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Avocado - Klitoriskiihotin värinöillä
YKSINOIKEUS
SOHIMI Avocado - Klitoriskiihotin värinöillä
11.99 €23.99 €

Sohimin ihanan pirteä Avocado-kiihotin antaa ihanaa ja tehokasta täsmänautintoa klitorikseen. YKSINOIKEUDELLA Suomessa vain Kaalimadolta! Tämä leikkisä kiihotin on oikeaa silmäkarkkia!

Jos haluat kokea jotain uutta...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
ZENNBrilliant - Kauko-ohjattava kuulavibraattori
39.99 €

Kauko-ohjattava kuulavibraattorion nimensä mukaisesti aivan briljantti ja myös tarvittaessa paikoilleen jätettävä vibraattori klitoriskiihottimella! Ihastuttavan sileäpintainen...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
S-LineI'm Drawn To You - Minivibraattori
19.99 €

Ihanan pirteä minivibraattori kulkee mukana käsilaukussa ja sopii kumppaneiden väliin vaikka yhdynnässä. Ladattavassa minivibraattorissa on tehoa ja kymmenen jännittävää värinäohjelmaa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Adrien LasticFlippy - Klitoriskiihotin
13.99 €
Testiryhmän arvio!

Söpö Flippy-delfiini uiskentelee herkkiin sopukoihisi! Taskukokoisella klitoriskiihottimella voi stimuloida kehon kaikkia herkkiä pisteitä, yksin tai yhdessä.

Suloinen, delfiinin muotoinen kiihotin on pieni ja monipuolisesti käytettävä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Zumio S - Täsmäkiihotin
97.49 €129.99 €
Testiryhmän arvio!

Naisten kehittämä, suunnittelema ja testaama ja useita palkintoja voittanut Zumio -täsmäkiihotin mullistaa orgasmisi! Zumio S -kiihottimen kosketus on alkuperäiseen X-malliin verrattuna hieman kevyempi ja sensitiivisempi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Satisfyer Pro 2
KESTOETUTUOTE
SatisfyerPro 2
39.90 €
Testiryhmän arvio!

Paranna intiimihyvinvointiasi loistavalla Satisfyer Pro 2 -klitoriskiihottimella! Tämän klitorista imevän kiihottimen avulla entistä useamman on mahdollista kokea ainutlaatuinen klitorisorgasmi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
LovelineMinivibraattori
29.99 €

Loveline-minivibraattori on täydellinen yhdistelmä kompaktia muotoilua ja yllättävän tehokasta suorituskykyä. Tämä vaalean lila, elegantti vibraattori on suunniteltu sinulle, joka arvostat sekä tyyliä että monipuolista käyttöä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Pretty LoveDelfiini - Sormivibraattori
34.99 €

Sormivibraattori tuo käsiseksiin jotain todella nautinnollista ja jännittävää. Sormeen pujotettavassa, delfiinin muotoisessa vibraattorissa on "terävä nokka", joka on täydellinen klitoriksen tarkkaan kiihottamiseen.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Sting - Täsmävibraattori
YKSINOIKEUS
SOHIMI Sting - Täsmävibraattori
18.69 €24.99 €
Testiryhmän arvio!

SOHIMI:n Sting-täsmävibraattori osuu ja värisee aina oikeassa pisteessä ja kymmenellä eri tavalla! Saat tämän herkullisen valioyksilön yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimadosta!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Carola - Imevä klitoriskiihotin
YKSINOIKEUS
SOHIMI Carola - Imevä klitoriskiihotin
16.49 €21.99 €

Kaunis, helppokäyttöinen, elegantti ja suloinen ruusu, ilman piikkejä! Tämän voisi antaa vaikka lahjaksi mielitietylle!

Kämmeneen helposti istuva ruusunmallinen klitoriskiihotin on valmistettu laadukkaasta silikonista.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
1 Speed Bullet - Minivibraattori, lila
11.99 €

Raikkaan värinen, helppokäyttöinen ja näppäränkokoinen vibraattori värisee villisti yhdellä tehokkaalla voimakkuudella! Se sopii kenelle ja mihin tahansa!

Kovamuovinen klitoriskiihotin on pinnoitettu samettisen tuntuiseksi.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Wooomy Smoooch - Klitoriskiihotin ja vibraattori, musta
YKSINOIKEUS
WooomySmoooch - Klitoriskiihotin ja vibraattori, musta
37.49 €49.99 €
Testiryhmän arvio!

Tässä naisen masturbointiin sekä parien yhteisiin seksileikkeihin sopivassa vibraattorissa ei ole mitään ylimääräistä ja silti siinä on kaikki! Vibraattorin toinen pää imee ja värisee toimien todella hyväntuntuisena klitoriskiihottimena.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Wooomy Smoooch - Klitoriskiihotin ja vibraattori, pinkki
YKSINOIKEUS
WooomySmoooch - Klitoriskiihotin ja vibraattori, pinkki
37.49 €49.99 €
Testiryhmän arvio!

Pirtsakka vibraattori tuo hymyn huulille heti ensisilmäyksellä. Helppokäyttöisessä vibraattorissa on kaksi erilaista päätä, jotka mahdollistavat mielikuvitukselliset seksileikit sekä yksin että yhdessä.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
TeazersTeazers - Sormivibraattori
39.99 €
Testiryhmän arvio!

Teazers-sormivibraattori on tyylikäs, kevyt ja monipuolinen klitorsikiihotin, joka herättää kehon herkimmät alueet juuri silloin kun siltä tuntuu. Vaalean lilan sävyinen muotoilu on elegantti ja huomaamaton – täydellinen valinta niin arkeen kuin erityisiin hetkiin.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma TITANZ - Klitoriskiihotin
39.99 €

Titanz-klitoriskiihotin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi seksilelu! Sen ihanan pehmeät ja joustavat ”pihdit” värisevät kiihottavasti ja hyväilevät juuri oikeista kohdista – olipa kyse klitoriksesta...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SVAKOM Elva - Kuulavibraattori
64.99 €

Langattomalla kaukosäätimellä varustettu kuulavibraattori muokkautuu käyttäjänsä mieltymysten mukaiseksi. Kuulavibraattorissa on useita värinäohjelmia ja -voimakkuuksia, sekä automaattinen värinäohjelma...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Wings - Motorisoitu penisrengas klitoriskiihottimella
YKSINOIKEUS
SOHIMI Wings - Motorisoitu penisrengas klitoriskiihottimella
33.99 €

Tämä kaunis, tulenpunainen ja samettisen sileäpintainen Wings-penisrengas on myynnissä Suomessa yksinoikeudella vain Kaalimadossa! Värisevä penisrengas sopii pariskuntien yhteisiin hetkiin loistavasti ja erottuu ulkoasultaan sekä toiminnoillaan edukseen!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Lady Bits - Klitoriskiihotin, oranssi
3.59 €11.99 €

Suloinen mansikan muotoinen klitoriskiihotin ilman värinää vie sinut nautinnon huipulle!

Tutustu nautintoon uudella, herkullisella tavalla! Tämä oranssi Lady Bits -klitoriskiihotin on muotoiltu mansikan malliseksi – suloinen...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Wooomy Smacker - Bullet-vibraattori
YKSINOIKEUS
WooomySmacker - Bullet-vibraattori
25.99 €

Sormen kokoinen vibraattori herättää villeillä rytmeillään seksuaaliset halut, lisää kiihottumista ja mahdollistaa orgasmeja. Ääneltään maltillinen vibraattori on helppokäyttöinen ja koostaan huolimatta siinä on erittäin tehokas moottori.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Nanma Finger Poke Lilac - Klitoriskiihotin
8.09 €26.99 €

Villisti värisevä klitoriskiihotin kaappaa klitoriksen tai terskan pään otteeseensa ja antaa sellaista kyytiä, jota et ole ennen kokenut. Jännittävällä tavalla muotoiltu, ihanan joustava silikonikiihotin omistaa pienellä taajuudella värisevän moottorin...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Womanizer Next - Imevä klitoriskiihotin
157.49 €209.99 €

Nyt ollaan sellaisen luksusluokan klitoriskiihottimen äärellä, että oksat pois! Äänetön, uudella 3D -imutekniikalla varustettu, pikkutarkasti säädeltävä Womanizer Next -imevä klitoriskiihotin on jotain, jota et ole ennen kokenut!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SatisfyerPro 2 It's Playtime Edition
37.49 €49.99 €

Uusi, herkullisen värinen Satisfyer Pro 2 on niin vastustamattoman näköinen ja tuntuinen, että se on pakko saada! Räjähtäviä orgasmeja lupaavan, suuren suosion saaneen Satisfyer Pro 2 -klitoriskiihottimen It's Playtime -versio on saatavilla yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimato.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Loveline - Mini wand-vibraattori
YKSINOIKEUS
LovelineMini wand-vibraattori
27.99 €

Loveline-sarjan minivibraattori yhdistää tyylikkään muotoilun ja voimakkaan suorituskyvyn! Tämä vain 11 cm pituinen käsilaukkumalli on uskomattoman monipuolinen – pieni mutta täynnä tehoa.

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Lips & Tongue - Huuli- ja kielikiihotin
YKSINOIKEUS
SOHIMI Lips & Tongue - Huuli- ja kielikiihotin
49.99 €

Pehmeät pusuhuulet ja nautinnollisesti klitoristasi lirkutteleva kieli tekevät kokonaisvaltaisesti HYVÄÄ! Yksinoikeudella Suomessa vain Kaalimadossa! Tällä superpehmeällä kiihottimella stimuloit myös nännejä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Screaming OMy Secret - Huulipunavibraattori
17.99 €
Testiryhmän arvio!

Vihdoinkin saat kiihottavaa nautintoa, niin ettei kukaan huomaa. Huulipunan näköinen vibraattori on jotain aivan muuta miltä näyttää...

Tämän huulipunavibraattorin pää on valmistettu joustavasta silikonista ja se värisee niin...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
KOVIDAGame G - Kuulavibraattori joystickilla
19.99 €39.99 €

KOVIDA:n Game G -kuulavibraattori on saanut inspiraationsa suoraan pelimaailmasta. Tyylikäs design yhdistettynä laatuun sekä käytännöllisyyteen on tämän kuulavibraattorin salaisuus. Tämä herkkä suloisuus sopii mainiosti niille...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
SOHIMI Agitator - Puettava eturauhaskiihotin
YKSINOIKEUS
SOHIMI Agitator - Puettava eturauhaskiihotin
39.99 €

Ai ettien että! Nytpä ovat insinöörit keksineet oivan tuotteen, joka soveltuu sekä anaali- että vaginakäyttöön ja kokonsa ansiosta se kuuluu puettaviin kiihottimiin. Edestakaista liikettä tekevä Agitator on todellinen eturauhasen paras kaveri!

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
You2ToysCouples Choice - Täsmävibraattori
33.69 €44.99 €
Testiryhmän arvio!

Monet kiihottimet antavat "vähän sinnepäin -nautintoa" eivätkä niiden värinät tunnu juuri siinä parhaassa paikassa. Pienikärkisen täsmävibraattorin kanssa ei tällaista ongelmaa ole, sillä se osuu ja värisee aina oikeassa pisteessä...

Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!
Sivu1/5